Kuuden vuoden pesti lautakunnan puheenjohtajana päättyi

Kiitos. Tänään päättyi kuuden vuoden pesti Suomen toiseksi suurimman kaupungin hyvinvoinnin ja terveyden lautakunnan puheenjohtajana.

Lautakunnan henki on ollut hyvä ja vaikeitakin asioita on pystytty ratkomaan yhdessä, välillä neuvotellen, välillä äänestysten kautta. Kokouksen päätteeksi lautakunnan pitkäaikainen jäsen kiitti koko porukan puolesta työstä puheenjohtajana ja antoi tunnustusta diplomaattisesta otteesta. 🙏

Suuri kiitos kollegat, viranhaltijat, yhteistyökumppanit, työntekijät ja asukkaat. On ollut ilo palvella.

Read More

Sosiaali- ja terveysmenojen kehitys on hyvinvointivaltion kohtalonkysymys

Ihmettely tai nokittelu eivät auta hillitsemään sosiaali- ja terveysmenojen kasvua tai tuo parempaa hoitoa kenellekään. Tarvitaan ratkaisuja.

Viittaan tietenkin hallituksenmuodostaja Petteri Orpon lausuntoon, jonka mukaan sote-menojen ennakoitua suurempi kasvaminen on tullut hänelle yllätyksenä — ja tuota lausuntoa seuranneeseen keskusteluun.

Sosiaali- ja terveysmenojen kasvu on yksi merkittävimmistä haasteista julkiselle taloudelle. Painelaskelmat ovat ennakoineet 7 miljardin kasvua vuosikymmenen loppuun mennessä. Sosiaali- ja terveyspolitiikkaa seuranneille jopa tätä suuremmat kasvupaineet eivät varsinaisesti tule yllätyksenä.

Sosiaali- ja terveysmenojen kasvun hillitseminen on inhimillisesti toivottavaa ja taloudellisesti välttämätöntä, jotta meillä on yhteiskuntana varaa panostaa myös muuhun, kuten esimerkiksi koulutukseen, tutkimukseen ja innovaatioihin.

Read More

Jänniä uutisia: Olen ehdolla tammikuun aluevaaleissa!

Näissä vaaleissa on kyse mielenterveydestä, tasa-arvosta, hyvinvoinnista, huolenpidosta ja eriarvoisuuden torjunnasta. Pääseekö mielenterveyspalveluiden piiriin tai terveysasemalle mutkattomasti? Tuetaanko perheitä ja toimiiko neuvola? Onko kouluilla riittävästi psykologeja? Hyödynnetäänkö sähköisiä palveluita fiksusti? Kannatellaanko ihmisiä koronan jälkimainingeissa?

Read More

Mielenterveysongelmiin on saatava nykyistä helpommin apua

Mielenterveyden ongelmat koskettavat jokaista suomalaista tavalla tai toisella. Jokainen, joka on itse sairastunut tai jonka läheinen on kärsinyt mielenterveyden ongelmista tietää, miten vaikea paikka sairastuminen voi olla. Meidän on yhteiskuntana viimein katsottava peiliin: mielenterveyden ongelmiin on saatava helposti apua ja mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Read More

Hyvä hoiva kuuluu kaikille

Vanhusten hoivakodeissa paljastuneet epäkohdat menevät ihon alle. Jokaisen meistä pitää voida luottaa siihen, että tarvittaessa hyvää hoivaa on tarjolla niin itselle kuin läheiselle – ja myös niille, joilla ei omia läheisiä ole. Tämän pitää toteutua aivan riippumatta siitä, tarjoaako hoitoa yksityinen vai julkinen toimija. Kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevista ihmisistä huolen pitäminen on hyvän yhteiskunnan mitta.

Read More

Espoon Vihreät: Lasten kanssa työskentelevät ovat palkankorotuksensa ansainneet myös Espoossa

Espoon Vihreät peräänkuuluttaa pikaisia toimenpiteitä pätevän henkilökunnan rekrytoinnin ja pysyvyyden varmistamiseksi niin varhaiskasvatuksessa kuin sosiaali- ja terveystoimessa, jotta kaupunki pystyy laadukkaasti huolehtimaan asukkaiden palveluista ja hyvinvoinnista. Odotamme henkilöstön kanssa käytävistä neuvotteluista myönteistä lopputulemaa.

Read More

Hyviä uutisia sosiaali- ja terveyslautakunnasta

Lautakunta otti eilen illalla kantaa kaupungin ensi vuoden talousarvioon ja hyväksyi puheenjohtajan ominaisuudessa valmistelemani kompromissiesityksen.

Paljon oli hyvää jo pohjaesityksessäkin: Tulevan vuoden isoja painopisteitä ovat lasten ja nuorten palveluiden toimivuus, vanhusten kotihoidon kehittäminen sekä terveysasematoiminnan kehittäminen. Näiden takana on helppo seisoa.

Read More