Multa on välillä kysytty, miten voin uudistaa puoluetta, kun olen ollut mukana niin pitkään. Uskon, että kokemus on nimenomaan voimavara, kun rakennamme kestävää muutosta. Tunnen puolueen kipukohdat, olen ollut tekemässä edellistä kasvua ja toisaalta nähnyt mokia ja kriisejä, joiden läpi olemme menneet puolueena. Kokeneena johtajana hahmotan, mitä muutoksen johtaminen vaatii ja mihin se voi kompastua.
Nämä neljää asiaa muuttuu, jos minut valitaan puheenjohtajaksi:
Johtaminen. Puolueessa on ollut pidemmän aikaa johtamisvaje, joka alkoi jo ennen hallituskautta. Ensin sisäisten kriisien, sitten ehkä ulkoisten olosuhteiden seurauksena. Nykyinen puoluejohto on ollut poikkeuksellisen vaikeassa tilanteessa, mutta korjausliike tarvitaan. Onnistuminen ja kasvaminen vaatii strategisuutta, tavoitteellisuutta ja kokoavaa johtamista.
Irti kädenlämpöisyydestä ja uusia avauksia kohti. Otamme johtajuutta julkisessa keskustelussa. Meillä on rohkeutta ehdottaa kiinnostavia ajatuksia ja kykyä viedä läpi toimivia ratkaisuja niin isoihin kuin ihmisen kokoisiin ongelmiin. Tavoitteemme on puhutella yhä useampia, mutta ei miellyttää kaikkia. Otamme reippaasti kantaa ja kestämme merivettä.
Mielikuvan laajentaminen. Meidän on korkea aika murtautua ulos niistä ahtaista lokeroista, joihin olemme monien silmissä joutuneet. Laajennamme aiheiden ja ihmisten kirjoa, josta meidät tunnetaan ja joissa meihin luotetaan. Olemme jatkossakin kirkkain ääni luonnon, tasa-arvon ja tulevaisuuden puolesta. Samalla tunnistamme paremmin, että moni kokee turvattomuutta, kun maailma ympärillä muuttuu.
Toimintakulttuuri. Haluan ruokkia puolueen sisäistä keskustelua ja väittelyäkin. Siitä kumpuavat myös uudet ajatukset. Olemme niin pieni porukka, että meillä ei ole varaa jakautua pikkuruisiin kuppikuntiin tai antaa asioiden jäädä hampaankoloon. Nostamme kissat pöydälle, puhumme asiat halki ja menemme yhdessä eteenpäin. Kutsumme uudet ihmiset mukaan lämmöllä. Arvostamme ja teemme näkyväksi puolueen sisällä kukkivaa moninaisuutta.
Puheenjohtajana uudistaisin, kokoaisin ja kirkastaisin puoluetta — arvoistamme tinkimättä. Haluan rakentaa kestävää muutosta, jossa kaikki pysyvät mukana ja joka avaa ovet yhä useammalle.