Taaperolla oli tänään erikoispäivä äidin mukana töissä. Hän osallistui valiokunnan kokouksiin, nukkui päiväunet neuvotteluhuoneessa, tapasi mediaa kuppilassa ja riemuitsi kipitellessään eduskuntatalon pitkillä käytävillä. Melko tavallinen työpäivä eduskunnassa siis – ehkä päiväunien pituutta lukuunottamatta.
Olen ehdolla eduskuntavaaleissa 2023 – tule mukaan kampanjaan!
Päätös on tehty: Olen ehdolla eduskuntavaaleissa keväällä 2023! Maailma on täynnä mielenkiintoisia ja raastavia ongelmia ratkottavaksi. Liekki tehdä työtä tasa-arvoisen ja turvallisen maailman puolesta roihuaa entistä kovemmin. Siksi tavoittelen jatkoa työlleni kansanedustajana.
Vihreä eduskuntaryhmä suhtautuu myönteisesti Suomen Nato-jäsenyyteen
Ystävä kysyi hiekkalaatikon laidalla, että onko maailman tilanteen takia töissä ihan helvetillinen kiire. Vastasin että ei sentään, mutta tiivistä kyllä on, erilaista kuin tavallisesti (jos nyt mitään tavallista edes on). Aina töitä on paljon, mutta harvemmin pöydällä on yhtä aikaa näin monia isoja, kinkkisiä ja poikkeuksellisen merkittäviä kysymyksiä. Sen hanskaaminen vaatii aika paljon priorisointia, mutta onneksi juuri nyt on myös harvinaisen selkeää, mitkä hommat ovat tärkeimpiä.
Read MoreUkrainan presidentti Zelenskyi puhui Suomen eduskunnalle
Vaikuttava, riipaiseva ja analyyttinen. Sellainen oli Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin puhe Suomen eduskunnassa tänään.
Venäjän raakalaismainen hyökkäys Ukrainassa jatkuu. Zelenskyi noteerasi Suomen oman historian ja kiitti Suomen poikkeuksellisesta päätöksestä tukea Ukrainaa myös aseellisesti. Ukraina taistelee paitsi oman, myös koko Euroopan puolesta.
Read MoreJatkan eduskuntaryhmän varapuheenjohtajana
Mukava uutinen: jatkan vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtajana. Kiitos ryhmälle luottamuksesta! En päässyt perheessä jylläävän koronan takia paikan päälle eduskuntaan, mutta ihana eduskuntaryhmä toimitti kukat kotiovelle
Eduskunnan ylimääräinen istunto
Varmasti jokainen meistä toivoo, että tämä pandemia olisi jo ohi. Tärkeintä on, että jokainen kynnelle kykenevä käy ottamassa tarjolla olevat rokotukset. Eduskunta kokoontui tänään ylimääräiseen istuntoon käsittelemään lakiesitystä, jonka tavoitteena on saada entistä laajemmin myös työterveyshuoltoa avuksi jouduttamaan rokotuksia.
Read MoreIsoja ja pieniä rahoja – urakka valtion ensi vuoden talousarvion kanssa alkaa olla loppusuoralla
Tänään julkaistiin valtiovarainvaliokunnan mietintö ja sen mukana myös ns. joululahjarahat. Ne ovat eduskunnan talousarviokäsittelyn omalaatuinen ja tavallaan sympaattinen yksityiskohta. Talousarvio on noin 65 miljardin euron kokonaisuus. Loppumetreillä eduskunta vielä kohdentaa muutamia kymmeniä miljoonia euroja kansanedustajien tärkeäksi pitämiin hankkeisiin.
Read MorePerhevapaauudistus on viimein totta
Perhevapaauudistus toteutuu vihdoin! Hyväksyimme lait eduskunnassa tänään ja uudistus astuu voimaan ensi vuoden elokuussa.
Read MoreHyviä uutisia – leikkaukset kulttuuriin, tieteeseen, taiteeseen, nuorisotyöhön, liikuntaan ja sote-järjestöille perutaan ensi vuodelta kokonaan
Tämä on viisasta erityisesti näin koronan jälkimainingeissa.
Read MoreKulttuuri ei saa olla politiikan heittopussi
Eilen vietettiin kansallista epäonnistumisen päivää ja sen kunniaksi muutama sana kulttuurista. Hyvällä tahdollakaan ei kai voi väittää, että korona-ajan kulttuuripolitiikka olisi mennyt ihan putkeen.
Read More