Espoo hyväksyi uuden strategian

Lapsi pääsi taas päiväkotiin, mutta kotitaloutemme flunssapotilaiden määrä pysyi vakiona. Kuvastaa muuten hyvin tätä etäajan kieroutunutta suhtautumista sairastamiseen. Taatusti olisin istunut koneen äärellä kaupunginvaltuuston kokouksessa, jos se olisi ollut mahdollista. Nyt jäin sen sijaan kotiin lepäämään, vaikka harmittikin jättää eka läsnäolokokous väliin.

Read More

Juhlapuhe Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan 10- ja 11-vuotisjuhlissa 2.10.2021

Hyvä juhlaväki, kära festpublik, dear friends.

Pidän elämässäni aika paljon puheita, mutta harva niistä tuntuu näin tärkeältä. Vuodet Aalto-yhteisön ytimessä olivat mulle henkilökohtaisesti käänteentekeviä. Taskuun jäi elämänkumppani ja monia läheisiä ystäviä, elämälle suunta ja eväitä vaikuttaa maailman menoon. 

Tuntuu uskomattomalta, että pääsemme vihdoin puolentoista vuoden koronakurimuksen jälkeen yhdessä juhlimaan paitsi 10-, myös 11-vuotiasta Aalto-yliopiston ylioppilaskuntaa.

Kun minut nyt on päästetty tänne puhumaan, ajattelin hiukan muistella. Koittakaa kestää.

Read More

Uusi lautakunta käynnisti tomerasti työnsä

Espoon uusi hyvinvoinnin ja terveyden lautakunta käynnisti kautensa yksimielisellä ja painavalla kannanotolla kaupungin ensi vuoden talousarviosta. Puheenjohtajana olen erittäin tyytyväinen. Yksimielisyys näin isossa päätöksessä – kenties koko kauden tärkeimmässä – ei ole mitenkään itsestäänselvää, mutta johtamani neuvottelut tuottivat onneksi tulosta.

Read More

Suomen on seistävä Talibania pakenevien afgaanien rinnalla

Vaikea on näinä päivinä ajatella mitään muuta, kuin Afganistanin järkyttäviä tapahtumia. Ihmisiä, joiden elämää varjostaa nyt pelko ja loputon epävarmuus. Ihmisiä, jotka eivät uskalla enää poistua kotoaan. Ihmisiä, jotka eivät saa enää yhteyttä läheisiinsä. Ihmisiä, jotka rakensivat maalleen toisenlaista tulevaisuutta – ja pettyivät.
Emme voi sulkea silmiämme nyt.

Read More

Uusia ihania luottamustehtäviä!

Isoja uutisia: Jatkan Espoossa hyvinvoinnin ja terveyden lautakunnan puheenjohtajana. 💚 Espoon Vihreät päätti tänään esityksistään kaupungin luottamustoimiin. Varsinaisesti asiasta päättää kaupunginvaltuusto ensimmäisessä kokouksessaan elokuun lopulla.

Read More

Lyhyet terveiset lomalta

Tämän pienen ihmisen kesään on mahtunut jo monta tärkeää virstanpylvästä. Eka polskinta meressä, eka muurinpohjalettu, eka hyttysenpisto, eka tosi korkea kuume, eka merikotkahavainto, ekat askeleet ja heti perään ekat juoksentelut nurmikolla. Ja loma on vasta alussa.

Read More

Ihmisoikeudet luovat vakautta ja vapautta

Suomi voi parhaimmillaan olla kokoaan suurempi maailmalla. Meidät tunnetaan tasa-arvon tekijänä, rauhanneuvottelijana ja tinkimättömänä ihmisoikeuksien puolustajana. Maineemme ilmastonmuutoksen torjunnan, teknologisen kehityksen, koulutuksen sekä naisten ja tyttöjen oikeuksien edelläkävijänä antaa uskottavuutta toimia näiden asioiden puolesta myös maailmalla. Meihin luotetaan ja meitä pyydetään tueksi vaikeilla hetkillä.

Read More