Kaupunginvaltuusto käsitteli aloitettani lihan- ja maidonkulutuksen puolittamisesta vuoteen 2025 mennessä ja hyväksyi poikkeuksellisen tiukasti äänin 34-34 toivomusponteni selkeästä tavoitteesta ja toimenpiteistä ruuan ilmastopäästöjen ja ympäristövaikutusten vähentämiseksi!
Mistä tässä aloitteessa oikeastaan on kysymys? Siitä, että ilmaston ja ympäristön kannalta kestävien valintojen pitäisi aina olla mutkattomia ja houkuttelevia. Ja mistä siinä ei ole kysymys? Kyse ei ole lihansyönnin kieltämisestä, vegaaniruuan tuputtamisesta tai vanhusten viimeisten maitohörppyjen estämisestä.
Muutamia huomioita aiheesta:
Ruoka on mitä suurimmassa määrin henkilökohtaista, mutta sillä on myös vahva yhteiskunnallinen ulottuvuus – ja siitä tämä aloitekin toki kumpuaa. Maailma tulee vääjäämättä muuttumaan, sillä meiltä yksinkertaisesti loppuu tila nykyisenkaltaisen ruuantuotannon ylläpitoon ja laajentamiseen. Ruoka on yksi suurimmista ilmastopäästöjen aiheuttajista ja suurin osa tästä syntyy eläinperäisten tuotteiden alkutuotannossa.
Joukkoruokailuissa valinnanvapaus on myytti. Koulu- ja työpaikkaruokailuissa joku tekee aina valintoja syöjien puolesta. Myös se, miten mitäkin tuotetta verotetaan tai tuetaan, perustuu jonkun muun kuin yksittäisen koulun ruokalassa jonottavan ihmisen valintoihin. Kaupunginvaltuustolla ei ole päätösvaltaa siihen, mitä ihmiset kotona laittavat lautaselleen – eikä kuulukaan olla. Siihen kuitenkin voimme vaikuttaa, millaiseen ruokaan lapset ja nuoret tottuvat ja millaisista valinnoista teemme kaupungin eri ruokatilanteissa helppoja. Joukkoruokailuilla on paitsi ravitsemuksellinen, myös kasvatuksellinen rooli.
Suomalaiset syövät paljon lihaa. Siis todella paljon. 1950-luvulta vuoteen 2017 suomalaisen keskimääräinen lihankulutus vuodessa kasvoi 29 kilosta 81 kiloon. Se on aika hurja kehitys – eikä vain ilmaston tai ympäristön näkökulmasta. Tietoisuutemme siitä, millaisia vaikutuksia liiallisella lihansyönnillä on terveyteen, lisääntyy koko ajan. Siksi on tärkeää, että jokaisella olisi myös omassa elämässään sekä taloudellinen että luovuuden suoma mahdollisuus monipuoliseen ruokavalioon.
Ruuan pitää tietysti maistua. Parhaimmillaan päiväkodeissa, kouluissa ja työpaikoilla voidaan tarjota helppoja ja jopa huomaamattomia mahdollisuuksia lisätä kasvipohjaisen ruuan osuutta omassa ruokavaliossaan ja kokeilla uudenlaisia proteiininlähteitä. Lihan määrää ruuassa on mahdollista vähentää poistamatta sitä kokonaan. Osan lihasta voi esimerkiksi korvata kasviperäisellä proteiinilla, vaikkapa kotimaisella härkäpavulla. Kuten mikä tahansa ruuanlaitto, myös hyvän kasvisruuan valmistaminen vaatii osaamista esimerkiksi kypsentämisestä ja maustamisesta. Lasten tapauksessa myös aikuisten asenteilla on väliä.
Suomalainen naudanliha ei ikävä kyllä ole ilmastoteko, vaikka sellaista fraasia usein kuulee viljeltävän. Aloitteessa ei silti esitetä kaikesta nautakarjasta luopumista. Jopa toiselta puolelta maapalloa tuotu kasviperäinen ruoka on keskimäärin vähäpäästöisempää verrattuna eläinperäisen, erityisesti naudanlihan ja maitotuotteiden hiilijalanjälkeen. Parasta on tietenkin lähellä tuotettu kasviperäinen ruoka, koska silloin myös koko tuotantoketjun läpinäkyvyys on parempi.
Kukaan ei ole liian pieni vaikuttamaan – ei Suomi, ei Espoo eikä yksittäinen espoolainen. Suomalaiset ruuantuottajat ovat maailman huippua, ja heillä voi olla ilmasto- ja ympäristökriiseissä ratkaisijan asema. Suuret kaupungit, Espoo etunenässä, voivat tätä kehitystä vauhdittaa. Olisi aika erikoista, jos jättäisimme käyttämättä yhden tärkeimmistä keinoistamme vaikuttaa asiaan.
Espoossa tehdään jo paljon hyvää työtä kestävän ruoan puolesta. Valtuuston päätös nostaa kunnianhimon tasoa ja antaa vahvan selkänojan jatkaa työtä ilmaston ja ympäristön puolesta. Se vaatii joukkoruokailujen reseptiikan ja ruokapalveluiden ammattilaisten osaamisen kehittämistä, jotta esimerkiksi lihan ja maidonkulutusta voidaan vähentää laadusta ja ravitsemuksesta huolehtien, ravitsemussuositukset ja tutkimustieto huomioiden.
Jos ilmastokriisin ratkaiseminen olisi helppoa, se olisi jo tehty. Perässähiihtäjän rooli voi tuntua houkuttelevalta ja leppoisalta, mutta siihen me emme Espoossa kai tyydy!