Hyvä päivä olla espoolainen

Puheenvuoro valtuuston kokouksessa 11.9.2017 strategian käsittelyn yhteydessä.

Sanotaan, että on helpompi rakentaa ehjiä lapsia, kuin korjata rikkinäisiä aikuisia.

Siksi olen todella tyytyväinen siihen, että Espoo lupaa tänään hyväksyttävän strategian myötä jatkossakin olla paras kaupunki lapsille ja perheille. Meidän luottamushenkilöiden ja virkamiesten on yhdessä tehtävä tästä lupauksesta totta.

Se tarkoittaa lapsiperheköyhyyden torjuntaa ja perheiden sujuvia palveluita. Se tarkoittaa yhdenvertaista ja laadukasta varhaiskasvatusta kaikille, ilman jatkuvaa huolta ja epävarmuutta päätöksentekijöiden tempoilusta. Se tarkoittaa hyviä ja terveitä kouluja joka puolella kaupunkia.

Se tarkoittaa lasten ja nuorten mielenterveyspalveluihin satsaamista. Esimerkiksi korkeakouluopiskelijoiden sairauksien keskuudessa masennuksen ja ahdistuneisuushäiriön osuus on liki kolminkertaistunut 2000-luvulla, kun palveluiden saatavuus ei ole juuri kohentunut. Näiden lukujen siemenet toki kylvetään usein jo varhain, ja siksi on tärkeää, että tukea on saatavilla ajoissa ja että kynnys hakea sitä on matala.

On myös hienoa, että Espoo sitoutuu tekemään kaikin voimin työtä sen eteen, että niille tämän ja huomisen päivän lapsille ja aikuisille jää paitsi kiva ja viihtyisä kaupunki, myös elinkelpoinen maapallo. Kunnianhimoinen tavoite hiilineutraaliudesta vuoteen 2030 mennessä vaatii ponnistelua, mutta se on vähintä, mitä voimme tehdä.

Lopuksi: olen iloinen siitä, että Espoon poliittinen johtaminen tämän strategian myötä vahvistuu.

Tänään on hyvä päivä olla espoolainen.

P.S. Näiden puheessani tekemien nostojen lisäksi strategiassa on paljon muutakin hyvää: sujuvaa ja edullista joukkoliikennettä, parempia pyöräteitä, kohtuuhintaista asumista, luonnonsuojelua, ripeää puuttumista sisäilmaongelmiin, kansainvälisyyttä, esteettömiä ja saavutettavia palveluita, maahanmuuttajien kotoutumisen tukea, lisää aloituspaikkoja lukioon, eriarvoisuuden torjuntaa, ennaltaehkäiseviin palveluihin panostamista. Näin rakennetaan kestävää tulevaisuutta.