”Äiti!!!” huudahti hän häkeltyneenä, kun Länsiväylästä löytyi tuttu naama. Paikallislehti haastatteli aluevaaleista ja tulevista hyvinvointialueista. Haastattelun löydät täältä.
Tulevissa vaaleissa viitoitetaan sosiaali- ja terveyspalveluidemme suuntaa pitkälle tulevaisuuteen. Muutamissa asioissa on kriittisen tärkeää onnistua heti kättelyssä. Siksi puhuin haastattelussa mm. henkilöstön merkityksestä, lasten ja nuorten osallisuudesta, työvoimapulan ratkaisuista, mielenterveydestä ja ennaltaehkäisystä.
Korostin, että uusilla hyvinvointialueille on otettava käyttöön alueen fiksuimmat toimintamallit, löytyivät ne sitten Espoosta tai Hangosta. Ja jotta ne parhaat ratkaisut löydetään, jokaisen valittavan päättäjän on sitouduttava katsomaan asioita omaa kotikuntaansa laajemmin. Nostin esimerkkeinä Espoosta mm. Liikkuva Sairaala Liisan ja nuorten mielenterveyspoliklinikka Nupolin.
Lisäksi on uskallettava etsiä myös uusia vaikuttavia tapoja tukea ihmisten hyvinvointia ja toimintakykyä. Esimerkiksi liikkuvissa palveluissa näen paljon potentiaalia ja digitaalisissa palveluissa meillä olisi vielä julkisella sektorilla paljon tekemistä.