Kun puheeksi nousee feminismi, paikalle rientää aina joukko ihmisiä kertomaan, miksi kyseistä termiä tulisi välttää. ”Samat oikeudet kaikille, miksi haluatte naisille enemmän”, ”eikö voitaisi puhua vain tasa-arvosta” sekä tietenkin ”entäs asevelvollisuus” ja ”kyllä miehiäkin sorretaan”.

Minä olen feministi. Se tarkoittaa sitä, että haluan lisätä kaikkien sukupuolten tasa-arvoa ja purkaa yhteiskunnan sukupuolittuneita ja epätasa-arvoisia rakenteita, niin päiväkodeissa, armeijassa, huoltajuuskiistoissa kuin työelämässäkin.

Perjantaiaamuna Ylen vaalitentissä kysyttiin, kannatanko sukupuolikiintiöitä. Pienellä varauksella kyllä, vastasin. Varauksella tarkoitin sitä, että kiintiöt eivät minusta ole itse tarkoitus, vaan keino, joka on syytä ottaa käyttöön, jos syrjiviä rakenteita ei muutoin saada purettua. Ideaalitilanteessa yritykset tunnistaisivat ja tunnustaisivat ongelman, ja ryhtyisivät määrätietoisiin toimiin sen korjaamiseksi.

Perjantai-iltapäivänä osallistuin sukupuolikiintiöitä käsittelevään seminaariin, jossa Elinkeinoelämän keskusliiton edustajan puheenvuorosta kuulsi läpi vähättely tasa-arvokysymyksiä kohtaan. Vastatessaan kysymykseen yritysten itsesääntelyn todellisista keinoista (siis juurikin niistä, joiden pitäisi tehdä kiintiöt tarpeettomiksi) hän tyytyi kiertelemään ja mutisemaan jotakin avoimuuden lisäämisestä. Alkoi harmittaa, että olin aamun haastattelussa ollut niin toiveikas elinkeinoelämän oma-aloitteisuutta kohtaan. Nyt olisi näytön paikka.

Syrjiviä rakenteita on kaikilla yhteiskunnan tasoilla, eikä yksi keino korjaa niitä kaikkia. Tarvitaan asennemuutosta niin kodeissa, päiväkodeissa, kouluissa kuin työpaikoillakin. Tiesittekö, että esimerkiksi töissäkäyvistä ekonomeista alle puolet pitää perheessä naisen uraa yhtä tärkeänä, kuin miehen?

Politiikan tehtävä on antaa sysäyksiä asennemuutokselle ja luoda puitteita uudelle, tasa-arvoisemmalle ilmapiirille. Juhlapuheissa jokainen poliitikko, puolue ja yrityspamppu kannattaa tasa-arvoa, mutta tosipaikan tullen perhepaketit ja translain uudistukset kaatuvat, kehitysapua leikataan, turvakoteja suljetaan ja ylennyksen saa mies. Siksi tarvitaan feminististä politiikkaa, joka aktiivisesti purkaa syrjintää ja epätasa-arvoa ylläpitäviä yhteiskunnan rakenteita.

Olen itsekin törmännyt syrjintään ja epätasa-arvoiseen kohteluun. Johtajana motiivejani on kyseenalaistettu ja minua on parjattu sukupuoleni perusteella. Minua on tytötelty ja vähätelty. Oma lukunsa ovat tilanteet, joissa naisiin kohdistuva asenteellisuus verhotaan vitseihin tai ylistäviin puheisiin. Onneksi en ole koskaan välittänyt lasikatoista tai ennakkoluuloista, vaan ne ovat saaneet taistelemaan entistä kovemmin tasavertaisten oikeuksien puolesta.

Epäreiluista ja raivostuttavistakin kokemuksista huolimatta minusta on ihanaa olla nainen. Kaikkien tytöiksi syntyneiden tilanne ei ole alkuunkaan sama.

Tasa-arvon mallimaaksikin tituleeratussa Suomessa naisiin kohdistuvan väkivallan määrä on huolestuttavan suuri ja lainsäädäntömme pakottaa tekemään pojan ruumiiseen syntyneistä tytöistä lisääntymiskyvyttömiä, kun heidän sukupuolensa korjataan. Nämä ovat räikeitä esimerkkejä, jotka tekevät selväksi, että tasa-arvo ei ole valmis.

Maailmalla naisten ja tyttöjen asema on monella tavalla heikko. Kaikkein vaikeimmassa asemassa olevia tyttöjä voimme tukea Suomesta käsin kehitysyhteistyön avulla. Vahvistamme naisten kouluttautumista, työllistymistä, itsenäisyyttä ja seksuaaliterveyttä.

Feminismiä tarvitaan kipeästi niin Suomessa kuin maailmalla. Toivon, että kukaan ei jää tänään eikä muinakaan päivinä kinastelemaan terminologiasta, vaan tartumme ripeästi toimeen oikeudenmukaisuuden, yhdenvertaisuuden ja ihmisoikeuksien puolesta.