Voisiko drop-back-in-kynnystä madaltaa?

Aloitin pari vuotta tauolla olleet opinnot rytistämällä itseni (toivottavasti) läpi kolmen opintopisteen kurssista. Tentti oli tänään, ja voi pojat, kyllä jännitti! Löydänkö saliin? Miten tää laskin toimikaan? MITÄ JOS MUN LYIJÄRI HAJOAA KESKEN??? Varmuuden vuoksi pakkasin kassiin tusinan verran erilaisia kyniä ja mm. kolme terotinta.

Opintojen suunnittelu pitkästä aikaa on ollut innostavaa, mutta myös sangen kauhistuttavaa. Pelko siitä, että ruostumaan päässeitä laskurutiinineja ei niin vain kiillosteta, on valtava. Tutkinto-ohjelma on muuttanut muotoaan (onneksi nähtävästi parempaan suuntaan) ja olipa muuan sivuainekin taidettu lakkauttaa. Kahden täysipäiväisissä luottamustoimissa istuneen (J:llähän tietenkin duuni vielä jatkuu) kotona asia on ajankohtainen, mutta emme taatusti ole ainoita tämänkaltaisen jännän äärellä.

Aalto-yliopisto hekumoi Aaltoesin kaltaisella innovatiivisella, opiskelijoiden oma-aloitteisuudesta syntyvällä toiminnalla – ja syystäkin. On upeaa, että opiskelijoita kannustetaan esimerkiksi juuri yrittämään, tarttumaan maailman tarjoamiin mahdollisuuksiin, seikkailemaan (ei kuitenkaan rötväämään, kuten stereotypiat usein antavat ymmärtää) ja menestymäänkin. On kuitenkin selvää, että osa jää matkan varrelle ainakin joksikin aikaa. Joillain saattaa tärpätä paremminkin, ja he tipahtavat opintokelkasta pitemmäksi aikaa, todennäköisesti siis kokonaan.

Tämän terveen ja innostavan kulttuurin ristiriitaisuus Aallonkin jakaman OKM:n 60-noppaa-vuodessa-ja-pikapikaa-pihalle-toiveen kanssa on kokonaan oma ojansa, johon en nyt astu. Jotain näiden (siis meidän) väli- tai pitempiaikaisten drop-outtien valmistumisen eteen olisi kuitenkin tehtävissä, ehkä helpostikin.

Tarina eräästä tuotantotalouden laitoksen professorista on esimerkillinen. Kun tutkinnonuudistuksen aiheuttama vanhojen tutkintojen vanhenemispäivä lähestyi, kaveri soitteli läpi opintonsa aikanaan kesken syystä tai toisesta jättäneitä ja houkutteli rykäisemään tutkinnon kasaan vielä kun se helposti, ilman hankalia siltaopintoja ja pakollisia kanditöitä oli mahdollista.

Voisiko tällaista apua olla tarjolla ilman pakottavia parasta ennen -päiviäkin? Drop-out-ohjaajan luukulta voisi hakea asiantuntevaa ja ymmärtäväistä kädestä pitäen -apua nimenomaan opintojen pariin palaamiseen (miten tää homma toimikaan, mikä opintosuunnitelma, ketä sen tiimoilta pitäisi tavata). Mikseipä pakettiin kuuluisi perusasioiden kertauskurssikin. Vapaina hetkinään sama heppu voisi soitella läpi tiedossa olevia keskeyttäjiä.

Palvelua ei missään nimessä pidä profiloida coolina tapana viettää pari leppoisaa välivuotta, vaan aidosti apuna & vauhdittajana sellaisille, joille laskimeen tarttuminen tuntuu ylitsepääsemättömmän vaikealta. Pään pensaaseen tuikkaaminen siinä toivossa, että eihän nyt meidän huippuyliopistossa kukaan tipu kelkasta – no, se nyt vaan on ihan dorkaa.