Valtuustoaloite vanhempien tukemisesta

Vanhempien jaksaminen ja nuorten hyvinvointi kytkeytyvät tiiviisti toisiinsa. Kouluterveyskysely on jo vuosien ajan kertonut huolestuttavaa viestiä nuorten pahoinvoinnista ja koronakriisi rajoituksineen on entisestään syventänyt hätää.

Monet vanhemmat kokevat neuvottomuutta, kun oma lapsi lähestyy murrosikää, itsenäistyy, kokeilee rajojaan ja tekee elämäänsä koskevia isoja päätöksiä. Omatkin voimavarat saattavat olla vähissä.

Read More

Lasten ja nuorten hyvinvointi on oppimisen edellytys

Huomisen Suomea rakennetaan kouluissa ja päiväkodeissa joka päivä. Taustalla on vahva yhteinen ajatus, että jokaisen lapsen oppiminen on yhtä arvokasta. Meillä on maailman parhaat opettajat ja hienon arvopohjan muodostava opetussuunnitelma. Lapset ja nuoret saavat koulusta valmiuksia itsenäiseen ajatteluun ja ihmisenä kasvamiseen. Suomalaisen koulutusjärjestelmän vahvuudet ovat kiistattomia, mutta niitä ei tule pitää itsestäänselvyyksinä.

Read More

Viiden kohdan tehtävälista lasten oikeuksien puolustajille

En muista, mitä riita koski tai mistä se alkoi, mutta sen muistan, miten se päättyi. Taisin olla alakouluikäinen ja näkemyksissäni juuri niin vankkumaton, kuin vain kuvitella saattaa. Olin ehkä jäämässä alakynteen kiistassa, kunnes iskin pöytään tehokkaimman argumentin, jonka lapsi voi isälleen esittää: vetosin lapsen oikeuksien sopimukseen. Ainakin oma muistikuvani on se, että riidan voittaja oli selvä.

Read More

Kirjallinen kysymys paperittomien henkilöiden seksuaali- ja lisääntymisterveyspalveluiden toteutumisesta

Eduskunnan puhemiehelle

Paperittomalla henkilöllä tarkoitetaan ihmistä, jolla ei ole voimassa olevaa oleskelulupaa kotipaikkaoikeuden käsittelyn keskeneräisyyden, kielteisen oleskelulupapäätöksen tai vakuutusturvan päättymisen takia. Sosiaali- ja terveysministeriön arvion mukaan henkilöitä on Suomessa noin 3 000. Paperittomilla ei ole oikeutta samanlaisiin julkisiin terveyspalveluihin kuin muilla ihmisryhmillä, mikä tekee ryhmästä helposti yhteiskunnallisesti näkymättömän. 

Read More