Riittääkö rahapuhe?

Osallistuin keskiviikkona Tapiolan lukiolla Suomen lukiolaisten liiton Etelä-Suomen piirin järjestämään kuntavaalipaneeliin. Lähinnä abeista koostunut runsas yleisö vaikutti kuuntelevan tarkalla korvalla meidän ehdokkaiden höpinää ja hiillosti tiukasti löysästi vastanneita.

Näin vaalien alla, samoin paneelissakin, korostuu mielenkiintoisella tavalla se, että usein lähtökohta toisten ehdokkaiden ratkaisumallien torjumiselle on leimata ne tuhlailuksi tai muuten vain turhiksi lupauksiksi ”tässä taloustilanteessa”. Tällä argumentilla on verrattoman helppoa ohittaa keskustelu itse asiasta.

En väitä, etteikö talouden realiteettien tunnustaminen olisi järkevän politiikan lähtökohta. On kiistatta tärkeää, että rahasta puhutaan.

On kuitenkin vielä tärkeämpää, että puhumme muustakin kuin rahasta.

Edellinen virke tuntuu intuitiivisesti oikealta, mutta sillä on myös tieteellinen pohja. Daniel Kahneman kuvaa ilmiötä kirjassaan Thinking, Fast and Slow. Tutkimuksissa on havaittu, että ihmisten altistuminen, aivan huomaamattaan, tietyille sanoille, kuville tai ympäristön vihjeille johtaa eräänlaiseen virittymiseen ja sen myötä käytöksen muuttumiseen. Vanhuuteen assosioitavien sanojen parissa työskennelleet kävelevät suorituksen jälkeen hitaammin, kuin vastaavaa tehtävää ilman vanhuus-väritteisiä sanoja suorittaneet. Raha-aihepiiri on nostettu omaksi esimerkikseen. Rahaviittauksille altistuneiden, ”rahavirittyneiden” on tutkimuksissa havaittu käyttäytyvän normaalia individualistisemmin ja itsekkäämmin. Rahavirittyneisyyden huomataan tuovan mukanaan vastentahtoisuutta olla läheisesti tekemisissä muiden ihmisten kanssa, pyytää apua tai hyväksyä toisten pyyntöjä.

Nämä havainnot ovat äärimmäisen mielenkiintoisia, vähän hurjiakin. Sillä juuri rahastahan me nykypäivänä puhumme aivan alvariinsa. Millaisia yhteiskunnallisia tai yksilöllisiä vaikutuksia se on tuonut mukanaan?

Tämä ei kuitenkaan ole vihapuhetta rahapuhetta kohtaan, vaan muistutus siitä, että raha, talouskasvu, säästöt ja investoinnit ovat viime kädessä vain välineitä paremman maailman, hyvinvoinnin ja onnellisuuden saavuttamiseksi. Kannustankin pohtimaan, onko ehdokkaallasi tai kannattamallasi puolueella tarjota järkevän talousanalyysin ja säästöpaineiden tiedostamisen lisäksi kestävää visiota tulevaisuudesta, jopa unelmia?

Helsingin sanomien gallup kertoo tiukasta kisasta Espoon toisiksi suurimman puolueen paikasta. Kokoomuksen ylivoimaisuutta ei näytä kukaan haastavan (mikä sinänsä on valitettavaa – yhden puolueen massiivinen ylivoima ei tue keskustelevaa ja rakentavaa poliittista ilmapiiriä), mutta kakkospaikasta kisaamassa ovat vihreiden lisäksi demarit ja perussuomalaiset.

Gallup on toki aina vain gallup. Loppupeleissä vain annetut äänet ratkaisevat.

Ääni vihreille on muun muassa ääni toimiville terveyspalveluille, sujuvalle joukkoliikenteelle, lähikouluille, hyvälle päivähoidolle ja avoimelle päätöksenteolle.

Ääni numerolle 369, Saara Hyrkölle on näiden lisäksi ääni rohkealle, ahkeralle ja uteliaalle nuorelle naiselle, kohtuuhintaiselle asumiselle, nuorison hyvinvoinnille, suvaitsevaisuudelle, yrittäjyyspöhinää tukeville puitteille, reippaalle keskustelulle metropolialueen yhteistyöstä sekä kekseliäälle, kansainväliselle, mutkattomalle ja monipuoliselle Espoolle, josta löytyy sekä metsää että meininkiä. Ja näitä varten, tietenkin, ääni myös kestävälle taloudelle.