Rautalankaversio metropolihallinnosta

Oheisen Katja Lahtea mukailevan puheenvuoron pidin valtuuston kokouksessa 20.5. metropolilausunnon hyväksymisen yhteydessä. Lausunnosta käytiin todella tiukat neuvottelut, ja lopputuloksena syntyi kompromissi, josta löytyy ”jokaiselle jotakin”. SDP:n valtuustonryhmän puheenjohtaja Markku Sistosta lainatakseni ”Tää lausunto on tässä vaiheessa hyvin pyöristelty kompromissi ja sopii siis hyvin sosialidemokraattien ryhmälle.” Me vihreät annoimme arvosanaksi lausunnolle 7+: juuri ja juuri meni läpi, mutta parantamisen varaa ja tarkennettavaa siis todellakin jäi. Pääasiana mielestäni kuitenkin metropoliratkaisun tarpeellisuus, joka saatiin riittävällä painokkuudella lausuntoon kirjattua.

Kiitos puheenjohtaja. Hyvät valtuutetut.

Aion yrittää vielä kerran käydä läpi, miksi metropolihallintoa tarvitaan, ja miksi suuret kuntaliitokset eivät välttämättä ole paras mahdollinen keino ratkaista seutumme ongelmia. Olkaapa kuulolla.

Metropolihallinto sanana on kieltämättä vähän kylmäävä. Se kuulostaa epäilyttävästi ylimääräiseltä hallinnon tasolta, suorastaan himmeliltä, joka ahmii verorahoja, mutta tuottaa keskoskaappien ja palveluiden sijaan pelkkää paperia, jos sitäkään.

Koska meidät on kuitenkin valittu puhumaan myös vaikeilla sanoilla, kurkataanpa pintaa syvemmälle.

1.     Metropoliratkaisu luuttuaa nurkat

Helsingin seudulla eli 14 kunnan muodostamalla metropolialueella on tällä hetkellä noin 51 erilaista hallintokonklaavia, joiden puitteissa kuntien välistä yhteistyötä toteutetaan. Tämä jos mikä kuulostaa himmeliltä. Metropolihallinto tarjoaa oivallisen mahiksen järjestellä nämä hommat järkevämmin ja karsia tarpeetonta.

Tortun päälle ei tietenkään tehdä torttua, vaan vanhoja rakenteita siis puretaan uusien tieltä. Osa nykyisin kuntatasolla tehtävästä työstä sekä yhteistyöelinten ja kuntayhtymien hommista kootaan uuden katon alle.

2.     Metropolihallinto vahvistaa demokratiaa

Tällä hetkellä metropolitason päätöksenteko tapahtuu kaupunginjohtajien, virkamiesten ja harvojen luottamushenkilöiden muodostamissa pienissä piireissä, vaikka kyse on arjen kannalta isoistakin asioista. Päätöksentekoa on mahdotonta seurata kattavasti, sillä osa pumpuista on jossain määrin epämuodollisia ja kokonaisuus on vähintäänkin sekava. Päätökset kuitenkin heijastuvat valtuustojen ja lautakuntien työhön ja virkamiesten valmisteluun.

Kansanvaltaa on se, että asukkaiden ääni kuuluu siellä, missä päätetään seudullisista asioista. Siksi vaaleilla valittu metropolivaltuusto olisi oikea joukko päättämään seututason asioista.

Tämä sakki huolehtisi esimerkiksi siitä, että seudulle nousee riittävästi edullisia asuntoja ja että eri asuinalueiden eriytyminen eli segregaatio pysäytetään. Nämä ovat aidosti tärkeitä asioita, joiden vaikutukset ulottuvat tavattoman monelle arjen osa-alueelle.

3.     Metropolialueella ei kuorita enää kermaa

Jostain syystä aiemmin kovasti itsenäisen Espoon puolesta liputtaneetkin puolueet ovat nyt siirtyneet kannattamaan kuntajakoselvityksiä Kauniaisten ja Kirkkonummen kanssa, vieläpä Vihdillä täydennettynä.

Haluaisin huomauttaa, että tismalleen samat ongelmat, jotka listataan lausunnossa Helsinkiin liittymisen esteiksi, pätevät myös länteen päin suuntautuvissa kuntaliitoksissa. Kaiken lisäksi Helsingin suunta on isolle osalle espoolaisista liikkumisen, asioinnin ja työssäkäynnin näkökulmasta huomattavasti länttä järkevämpi suunta liitoksille tai yhteistyön tiivistämiselle.

Yhteistyötä on hyvä tietenkin kehittää ja tiivistää myös Kirkkonummen suuntaan. Vakavasti kuitenkin epäilen, että tämä esitetty malli, jossa seudulle muodostuu muutama nykyistä vahvempi kunta, ei ratkaise kaikkein keskeisimpiä ongelmia. Tilanne ei juuri muuttuisi nykyisestä: sopimuksiin perustuvan yhteistyön ongelmat eivät häviäisi ja kilpailu jatkuisi muutaman entistä vahvemman kunnan kesken. Demokratia karkaisi kauemmas asukkaista.

Aika harvan ihmisen käytännön elämä on kuntarajoissa kiinni. Eikä identiteettikään niistä riipu.

Kun metropolialueen etua aletaan pohtia yhdessä, voidaan vanhat poterot hylätä ja keskittyä ratkaisemaan alueen ongelmia. Samalla saadaan ainakin vähennettyä niin sanottujen hyvien veronmaksajien kalastelua. Lopetetaan siis sisäinen skabailu ja siirrytään kilpailemaan sinne, mistä todelliset kilpailijat löytyvät: muiden Euroopan metropolialueiden keskuuteen.

Veikkaan, että espoolaiset puoluekannasta riippumatta ovat yhtä mieltä siitä, että avoin ja selkeä päätöksenteko on kelpo tavoite. Eiköhän siis keskitytä olennaiseen ja oteta se meidänkin ensisijaiseksi tavoitteeksi.

Eikä anneta metropolihallinnon ankean nimen hämätä.