Pari sanaa eurovaaleista

Eurovaaleihin on 23 päivää aikaa. Ennakkoäänestys alkaa jo alle kahden viikon kuluttua. Vaalipiirinä on koko Suomi. Äänestättehän, ystävät hyvät, sillä EU:lla on väliä.

Kenen numero äänestyslippuun siis kannattaa 25. toukokuuta raapustaa?

Ensin puolue, sitten ehdokas. Äänestämällä esimerkiksi Sirpa Pietikäistä tai Aura Sallaa tulee tukeneeksi myös Kai ”Sosiaalipummimaahanmuuttajille stoppi” Pöntisen matkaa parlamenttiin. Eurovaaleissa suomalaisen puolueen lisäksi myös eurooppalaisella parlamenttiryhmällä on merkitystä. Euroopan parlamentissa kokoomus ja kristilliset kulkevat kimpassa EPP-ryhmässä, samoin rkp ja keskusta ALDEssa. Perussuomalaisten ryhmästä ei taida vielä olla tietoa. Euroopassa vihreät ovat parlamentin yhtenäisin ryhmä.

Osoitteessa www.mitenmeppiaanesti.fi voi tsekata, miten suomalaisten meppien äänet ovat tällä kaudella jakautuneet tietyissä kysymyksissä. (Plussaa esimerkiksi siitä, jos saman ryhmän meppien äänet eivät ole kumonneet toisiaan!)

Oma puoluevalintani on siis toki selkeä. Vihreitä äänestämällä tiedän, että ääneni menee arvoliberaalille ilmastonmuutoksen torjujalle, kestävän talouden rakentajalle sekä ihmisoikeuksien, oikeudenmukaisuuden ja avoimuuden puolustajalle. Mutta valinta monien loistavien ehdokkaiden välillä ei olekaan niin helppo! Tässä muutamasta jokunen sana.

Viisasta ja asiantuntevaa Oras Tynkkystä Eurooppa tarvitsee, jotta ilmastokatastrofi saadaan estettyä. Oras herättää luottamusta yli puoluerajojen. (FB)

Rohkeassa Johanna Sumuvuoressa yhdistyvät vahva arvopohja, ulkopoliittinen asiantuntemus, omistautuminen, toimeen tarttuminen ja huumorintaju. Nanna rokkaa. (FB)

Antero Vartia kiinnostaa. Politiikan ulkopuolelta ehdolle lähtenyt yrittäjä, vahva asiaosaaja ja sydämellinen tyyppi, jolla on kaikki mahdollisuudet tehdä näissä vaaleissa historiaa. (FB)

Jyrki Kasvi ei pelkää sanoa suoraan, kun on sen aika. Tietoyhteiskunta, teknologia, tietosuoja, robotit. Jyrki ei elä menneisyydessä. (FB)

Touko Aalto on kuin ystävällinen karhu: suuri, lempeä ja saa äänensä varmasti kuuluviin. Hyvä niin, koska Toukolla on paljon painavaa asiaa työllisyydestä, taloudesta ja terveydestä. (FB)

Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä: Maria Ohisalo on tinkimätön oikeudenmukaisuuden puolustaja, joka tutkijataustansa kautta tuntee köyhyyteen liittyvät mekanismit ja tarinat leipäjonojen kätköissä. Maria on skarppi, aikaansaava ja älyttömän kiva. (FB)

Ja moni mainio jäi tästä vielä mainitsematta. Tutustukaa ihmeessä myös mm. Anniin, Tuuliin, Otsoon, Heidiin ja loppuihin vihreiden ehdokkaisiin täällä.