Hoitajien lakko ei voinut tulla kenellekään yllätyksenä. Julkisen sektorin naisvaltaisten alojen palkkamonttu on hyvin tiedossa oleva tosiasia ja rakenteellinen ongelma, joka pitää korjata. Se on paitsi oikeudenmukaista, myös välttämätöntä.

Meillä ei nimittäin kertakaikkiaan ole varaa siihen, että terveydenhoito, lastensuojelu tai vaikkapa varhaiskasvatus romahtavat. Viestit ammattilaisilta ovat olleet hälyttäviä jo pitkään. Moni ei enää jaksa tehdä rakastamaansa työtä, kun tekijöitä on liian vähän, työolot raskaat, vastuu suuri ja korvaus pieni.

Sain eilisillan ja viime yön aikana kymmeniä, ellei satoja viestejä hoitajilta liittyen julkisuudessa esillä olleeseen potilasturvallisuuslakiin. Asia on vielä piirustuspöydällä, mutta voin vakuuttaa, että mikään läpihuutojuttu se ei ole vihreille.

Suojelutyön tarpeesta ja toteutuksesta tulee sopia ensisijaisesti neuvotellen. Kynnyksen käyttää velvoittavaa lainsäädäntöä on oltava korkea ja sitä ennen on käännettävä kaikki kivet, jotta kriittinen ihmishenkiä turvaava suojelutyö saadaan järjestettyä. En ole vielä vakuuttunut siitä, että näin olisi nyt tehty.

Poliittista vastuuta potilasturvallisuuden varmistamisesta ei silti voi ulkoistaa ja siksi tilannetta on seurattava herkeämättä. Mutta aivan samalla herkeämättämyydellä päättäjien tulisi suhtautua jo kauan ennen lakkoa tiedossa olleisiin puutteisiin alalla: vajaisiin vuoroihin, rekrytointivaikeuksiin, uupumiseen ja alanvaihtoa harkitsevien määrän kasvuun. Näitä ongelmia ei potilasturvallisuuslailla ratkaista.

Toivon, että työmarkkinaosapuolet palaavat neuvottelupöytään viipymättä ja että asiallinen palkkaratkaisu löytyy. Päättäjien tehtävä on varmistaa, että alan ongelmien ratkaisemiseen löytyy riittävä rahoitus.

Kohtuullisen korvauksen lisäksi hoitajien ja muiden julkisen sektorin naisvaltaisten alojen ammattilaisten työoloja on kohennettava. Se tarkoittaa muun muassa hyvää johtamista, mahdollisuuksia vaikuttaa omaan työhön ja oikeutta keskittyä koulutustaan vastaaviin tehtäviin. Niin hoito-, varhaiskasvatus- kuin opetusalallakin pitäisi palauttaa esimerkiksi avustavaa ja hallinnollista henkilökuntaa.

Jokainen ymmärtää, että sellaista työtä ei jaksa ikuisesti, jossa työpäivän jälkeen päällimmäisinä tunteina ovat väsymys ja riittämättömyys. On johtajien ja päättäjien vastuulla varmistaa, että hyvinvointimme kannalta korvaamattomilla ammattilaisilla on mahdollisuus tehdä työnsä hyvin.