Miten minusta tuli luonnonsuojelija

”Rakastaa ja suojella luontoa” oli yksi lapsena partiossa opituista ihanteista, joista muodostui kuin huomaamatta tärkeä elämän ohjenuora.

Silti en arvannut, että politiikassa toimiminen tekisi minusta näin innokkaan luonnonsuojelijan. Ajattelin lähteväni mukaan ihan muista syistä. Yksi puoluevalinnan ratkaisevista tekijöistä oli toki se, että Vihreät ainoana puolueena nostaa ympäristön ja maapallon tilan politiikan ykkösasiaksi. Se oli ja on edelleen mielestäni ainoa kestävä tapa rakentaa parempaa maailmaa.

Vasta politiikassa toimiessa ymmärsin kunnolla, että luonnonsuojelu ei ole itsestäänselvyys ja että sen puolesta käydään jatkuvasti taisteluita pimeitä ja piittaamattomia voimia vastaan. Ja ne taistelut päättyvät aivan liian usein tappioihin tai torjuntavoittoihin.

Vihreissä tutustuin ihmisiin, jotka puhuvat metsistä, soista ja lintukosteikoista uskomattoman painavasti, asiantuntevasti ja intohimoisesti. Aika pian aloin itsekin kiihtyä kalojen, soidensuojelun, metsälintujen ja saimaannorppien puolesta. Äsken liikutuin bussissa lukiessani Kuukausiliitteen vanhaa artikkelia tänään menehtyneestä akateemikko Ilkka Hanskista, jonka uraauurtavaa tutkimustyötä arvostan valtavasti.

Tavallaan ymmärrän, että jokin yksittäinen poliittinen päätös saattaa vaikuttaa pieneltä ja merkityksettömältä. Se hämää: hetkellisesti voi tuntua hyväksyttävältä jättää luonto jumbosijalle. ”Tämän kerran.” Nirhaistaan vähän lisää Etelä-Suomen metsää, jotta saadaan puuta metsäteollisuudelle tai sademetsästä palanen viljelyalaksi lihateollisuudelle. Jäädytetään soidensuojelu, jotta turvepamput rauhoittuvat. Ja niin edelleen. Aina tulee uusia yksittäisiä päätöksiä, joissa luonnosta piittaamattomat auttavat luontovihamielisiä tahoja voittamaan. Häviölle jää silloin maapallo kaikkine asukkaineen, me ihmiset mukaanlukien.

Nyt on korkea aika herätä. Tarvitsemme lisää tutkijoita ja asiantuntijoita, jotka jaksavat selittää kerta toisensa jälkeen, mistä luonnon monimuotoisuudessa on kyse ja miksi sen hupenemisesta on syytä olla vakavasti huolissaan. Tarvitsemme lisää poliitikkoja, jotka kuuntelevat ja ymmärtävät, että näin ei voi jatkua.

Sillä tämä maapallo on uskomaton. Alati yllättävä, henkeäsalpaavan kaunis ja paikoin ällöttäväkin. Meidän velvollisuutemme on huolehtia, että sellaisena se myös säilyy tuleville sukupolville ja uusille lajeille.