Milloin saadaan Espooseen kaupunkipyöriä?

Kokeilin eilen Helsingissä kaupunkipyörää. Fillarin selässä muistui kirkkaasti mieleen, miten tärkeää työtä vihreät tekevät pyöräilyn eteen pääkaupunkiseudulla.

Helsingissä on muun muassa rakennettu Baana ja raivattu Hämeentielle tilaa pyörille ja joukkoliikenteelle, palkattu ihmisiä suunnittelemaan pyöräteitä ja tuotu kaupunkipyörät kaduille. Espoossa tullaan pari askelta perässä, mutta paljon olemme sielläkin saaneet aikaan parempien pyöräkaistojen puolesta.

Kaupunkifillarit ovat paitsi kätevä palvelu, myös symbolisesti tärkeä juttu. Ne tuovat pyöräilyn lähemmäs yhä useampia kaupunkilaisia ja entistä kiinteämmäksi osaksi kaupunkikuvaa. Mitä useampi hyppää edes silloin tällöin pyörän selkään, sitä useampi ymmärtää selkeiden pyöräteiden ja erilaisten kulkumuotojen huomioimisen merkityksen.

Täytyy myöntää, että kaupungissa pyöräily vaatii vielä totuttelua. Entisenä lähiöskidinä ja nykyisenä espoolaisena en ole tottunut suhaamaan autojen joukossa. Mutta kertakaikkisen näppärää ja kivaa oli polkaista Eläinmuseolta Ruttopuiston kulmalle ja ehtiä ajoissa paikasta toiseen! Milloin meille Espooseen?

Nyt aion jalostaa tämän innostuksen valtuustoaloitteeksi. Ehdotan parin viikon kuluttua kaupunginvaltuuston kokouksessa, että ryhdymme selvittämään kaupunkipyörien hankkimista Espooseen. Fiksuinta olisi ehkä aloittaa laajentamalla Helsingin järjestelmää jollain aikavälillä Otaniemeen, Tapiolaan ja Keilaniemeen. Mitä tuumitte?