Hyvää Miina Sillanpään ja kansalaisvaikuttamisen päivää!

Minulla oli ilo nostaa lippu ja tuoda tervehdys Miina Sillanpään Säätiön tilaisuuteen juhlapäivän kunniaksi. Miina oli vaikuttaja, aktivisti ja tienraivaaja: torpparin tyttärestä hän nousi ensimmäisten kansanedustajien joukkoon ja Suomen ensimmäiseksi naisministeriksi.

Tulin itse valituksi eduskuntaan nyt huhtikuussa yhdessä 93 muun naiskansaedustajan kanssa. Naisten määrä on tässä eduskunnassa korkeimmillaan koskaan.

Hallituksessakin noin puolet ministereistä on naisia. Etenkin meillä erittäin sukupuolittuneiden työmarkkinoiden Suomessa esikuvilla on väliä, kun tämän päivän tyttäret pohtivat, mitä heistä tulee isona.

Kaikki alkoi kuitenkin Miinasta ja niistä 18 muusta naisesta, jotka valittiin jo ensimmäiseen eduskuntaan.

Pukeuduin tänään mustaan kunnioittaakseni näitä voimanpesiä, jotka ovat raivanneet tietä meille muille. Eduskunnan virallisissa juhlissa on jäänteenä heidän ajoiltaan pukukoodina ns. mustapuku. Alkuaikojen naiskansanedustajat halusivat erottua mieskansanedustajien seuralaisista, joten he päättivät pukeutua kokomustaan.

Miina oli aktiivinen naisten ja lasten oikeuksien puolestapuhuja ja -tekijä. Naisasialiikkeessä hän kamppaili mm. palvelijattarien työolojen ja yksinhuoltajaäitien aseman puolesta. Eduskunnassa hän teki aloitteita mm. naimaiän nostamisesta ja aviottomien lasten ja äitien aseman parantamisesta. Ensi- ja turvakotien liiton työ muistuttaa meitä Miinan ja aikalaistensa taistelusta naisten oikeuksien puolesta.

Miinan kunniaksi tänään juhlitaan myös kansalaisvaikuttamisen päivää.

Hauska nykyaikaan ulottuva yksityiskohta on se, että Miina oli syntyjään kotoisin Jokioisilta. Samalta kylältä on kotoisin myös Atte Ahokas, yksi suomalaisten nuorten ilmastoliikkeen kantavista voimista ja siis tärkeä tämän päivän kansalaisvaikuttamisen kasvo.

Usein sanotaan, että Suomi on järjestöjen luvattu maa. Että kun kolme suomalaista päätyy samaan paikkaan, yleensä perustetaan jonkinlainen yhdistys.

Toiminta järjestöissä tuo tänäkin päivänä iloa, sisältöä ja turvaa lukemattomien ihmisten elämään. Sitä sietääkin juhlia. Ja sen puolesta kelpaa liputtaa – toivottavasti jonain päivänä ihan vakituisen liputuspäivän merkeissä! 🇫🇮