Lipunhintojen korotukset murentavat joukkoliikennettä

Helsingin Sanomat kertoi kaupunkisivuillaan (HS 31.8.) joukkoliikenteen lipunhintojen jättikorotuksista. Jutussa mainittiin, että Espoo ja Vantaa suhtautuvat kielteisesti korotuksiin. Espoon osalta tämä ei valitettavasti pidä paikkaansa.

Espoon konsernijaosto käsitteli asiaa maanantaina 24. elokuuta. Vihreät esitti nyt esitettyjen korotusten kohtuullistamista ja rahoitusperiaatteiden uudistamista siten, että kalliit infrainvestoinnit, kuten länsimetro ja kehärata, eivät aiheuttaisi ylisuuria korotuspaineita lipunhintoihin. Esitys kaatui kokoomuksen ja rkp:n vastustukseen. Vihreät on aiemmin vaatinut rahoitusperiaatteiden uudistamista myös HSL:n hallituksessa, pääkaupunkiseudun koordinaatioryhmässä ja valtuustoaloitteella.Lue lisää

Espoon Vihreät: Espoossa on tilaa turvapaikanhakijoille

Pitkittyneiden kriisien, kuten Syyrian sisällissodan takia miljoonat ihmiset ovat joutuneet jättämään kotinsa ja pakenemaan. Pakolaistilanne on erityisen vaikea kriisialueiden naapurimaissa. Myös Suomeen tulevien turvapaikanhakijoiden määrä on kasvanut viime aikoina erittäin nopeasti. Vastaanottokeskukset ovat täyttyneet ääriään myöten ja uusia tiloja etsitään ympäri Suomen kuumeisesti.

Espoon Vihreiden mielestä on hyvä, että Espoo on valmis laajentamaan alaikäisten turvapaikanhakijoiden vastaanottoa.Lue lisää

Yhtiö ei ole mörkö, mutta toteutus ratkaisee (Espoo Cateringista)

Kaupunginvaltuusto käsitteli Espoon ruokapalveluita tuottavan liikelaitoksen, Espoo Cateringin, tulevaisuutta. Ehdotuksena oli se, että Cateringin toiminta siirretään uuteen, kaupungin omistamaan in house -yhtiöön. Vaikka käsiteltävänä oleva asia repii jakolinjoja, on ollut hienoa nähdä espoolaista kansaisaktivismia ja katutason vaikuttamista, kuten mielenosoitus tänään valtuustotalon pihalla. Harmillista on puolestaan se, ettei kunnollista keskustelua ole tuntunut syntyvän. Valmisteluorganisaation argumentit ovat keskittyneet ylistämään esitettävää in house -yhtiövaihtoehtoa sen sijaan, että olisi analysoitu yhtä kattavasti ja objektiivisesti kaikkien eri järjestämisvaihtoehtojen hyviä ja huonoja puolia. Vastaavasti liikelaitosmallin säilyttämistä puolustavat tahot ovat parjanneet yhtiömuotoa toisinaan huterinkin perustein.

Asia ei ole yksioikoinen. Kuntalain perustelujen nojalla vaikuttaa oman tulkintani mukaan selvältä, että nykyisellään emme voi jatkaa. Suuri kysymys kuuluu, mikä on järkevin ja kestävin tapa varmistaa, että espoolaiset lapset, nuoret ja vanhukset saavat jatkossakin laadukasta ja maukasta ruokaa.Lue lisää

Minäkin olen Lenni

olenlenniEspoon kaupunginvaltuustossa käsiteltiin lasten ja nuorten hyvinvointia. Oheisen puheenvuoron pidin kimaltavassa mekossa, pinkissä kravatissa ja haisaappaat jalassa.

Tänään haluan puhua Lennistä.

Lenni on 4-vuotias lapsi, joka pitää vaaleanpunaisesta, kimalluksesta ja Hello Kittystä. Ja jalkapallosta, ryhmä Hausta, junista ja eläimistä. Mistä nyt lapset tuppaa pitämään, kuten Lennin äiti kirjoitti hiljattain Facebookiin. Samassa kirjoituksessa Lennin äiti kertoi, millaista kohtelua Lenni on joutunut kohtaamaan. Ei treenikavereidensa tai muiden ikätovereidensa suunnalta, vaan aikuisten ihmisten taholta.Lue lisää

Linjapuhe Oulun puoluekokoukselle: Ehdolla varapuheenjohtajaksi

Hyvä puoluekokousväki!

Kiva olla täällä teidän kanssa. Vuosi sitten sain kunnian toimia puoluekokouksen puheenjohtajana, ja se oli ikimuistoista. Vuoden ja yhdet onnistuneet vaalit myöhemmin tarjoan sitä Jämsästä tuttua, lempeällä tavalla määrätietoista pakettia puolueen varapuheenjohtajaksi.

Olen lähtenyt politiikkaan, koska mä uskon, että tästä maailmasta voidaan tehdä parempi paikka meille kaikille: nuorille ja vanhoille, ihmisille ja eläimille, enemmistöille ja vähemmistöille, heikoille ja vahvoille.

Valitettavasti maahan valittu hallitus ei tunnu uskovan näin. Pikemminkin he tuntuvat uskovan, että tästä maailmasta voidaan tehdä kehnompi paikka meille kaikille. 

Tuloeroja kasvattavan, koulutusjärjestelmän kivijalkoja murskaavan ja sukupuolten tasa-arvoa ylenkatsovan hallitusohjelman äärellä ei ole varaa vajota lohduttomuuteen. Meitä tarvitaan.

***

Hyvät vihreät ystävät,

Mä liityin aikanaan Vihreisiin samoista syistä kuin valtavan moni muu sukupolveni edustaja. Ilmastonmuutoksen torjunta, sosiaalinen oikeudenmukaisuus sekä yhdenvertaisuus ja tasa-arvo. Nämä meitä kaikkia yhdistävät arvot ja teemat on tällaisena aikana tärkeämpiä kuin koskaan.

Haluan, että Vihreät on tulevaisuuspuolue, joka luo toivoa, ratkaisee ongelmia ja kutsuu mukaan.

Ollaan jatkossakin se liike, joka antaa äänen äänettömille, puolustaa heikoimpia, uudistaa yhteiskuntaa ja taistelee sen puolesta, että kaikilla ihmisillä olisi vapaus olla oma itsensä.

***

Arvoisa puoluekokous,

Varapuheenjohtajan tehtävä on vaativa ja monipuolinen. Ei riitä, että on järjestöjyrä, poliittinen voimanpesä tai asiantuntija tai sekään että saa median pauloihinsa. On oltava kaikkea sitä ja enemmän.

Jos mut valitaan varapuheenjohtajaksi tulevalle kaksivuotiskaudelle, mun toiminnan kärkiä tulee olemaan kasvu ja koulutus. 

Mä haluan jalkatyön ja ihmisten kohtaamisen kautta auttaa meidän kenttää kasvamaan ja voimistumaan. Mietitään yhdessä, miten me pystytään puhuttelemaan uusia ihmisiä ja saadaan kutsuttua entistä useampi ihminen mukaan. Ideoidaan matalan kynnyksen puoluetoimintaa, avataan lisää kanavia kiinnostua, osallistua ja kuulua joukkoon. Viritetään kampanjakone käyntiin ja otetaan vaalivoitto kuntavaaleissa yhä useammassa kolkassa ympäri Suomen.

Mulla on yli kymmenen vuoden kokemus erilaisista järjestöistä ja johtamisesta, ihmisten innostamisesta yhteisten tavoitteiden taakse ja kinkkisissäkin aallokoissa luovimisesta. Olen saanut parin vuoden ajan tutkia puolueen kipukohtia ja mahdollisuuksia puoluehallituksessa, ja palan halusta jatkaa työtä suuremman vihreän liikkeen puolesta. Kuntapolitiikassa, kaupunginhallituksessa mut tunnetaan sisukkaana ja sanavalmiina, tyyppinä joka ei mene sieltä, missä aita on matalin. Mä olen kiistatta nuori, ainoa alle kolmekymppinen tässä hienossa varapuheenjohtajaehdokasjoukossa, mutta samalla kokenut, aikaansaava tekijä.

Itse asiassa pienellä pilkkeellä silmäkulmassa mua voisi luonnehtia positiivisten ristiriitojen kimpuksi. Nuori mutta kokenut. Empaattinen mutta määrätietoinen. Teekkari mutta feministi. Insinööri mutta humaani. Eihän nämä todellisuudessa mitään ristiriitoja ole, mutta hiukan hymyilytti, kun hiljattain kuulin erään nuoren äänestäjäni vaalien alla ihmetelleen: “Vaikka se on insinööri, niin sillä on ihan samat arvot kuin mulla!” Toivon, että tekään ette pääministerin parjatuista prosessikaavioista huolimatta anna mun taustani olla taakka, pikemminkin päinvastoin: mahdollisuus monipuolistaa Vihreiden profiilia.

Mä haluan, että Vihreät tekee jatkossakin feminististä, ratkaisukeskeistä ja tietopohjaista politiikkaa vahvalta arvopohjalta.

***

Hyvä puoluekokous,

Paitsi että Vihreät on Suomen johtava ympäristöpuolue, on meille tilausta myös Suomen johtavana koulutuspuolueena. Olen iloinen, että mun johdolla valmisteltu koulutuspoliittinen ohjelma antaa tähän hyvät eväät. Me seistään tukevasti koulutuksen ja opiskelijoiden hyvinvoinnin puolella. Me halutaan palauttaa sivistys ja osaaminen suomalaisen yhteiskunnan keskiöön. Me puolustetaan koulutusta lyhytnäköisiltä leikkauksilta, lukukausimaksuilta ja eriarvoistumiselta sekä tehdään töitä sen puolesta, että jokainen löytää sen itselleen sopivan polun.

Koulutuspolitiikka saa mut syttymään. Ja tällaisena aikana me tarvitaan ihmisiä, jotka jaksaa väsymättä taistella lastemme tulevaisuuden ja tasa-arvoisen, laadukkaan koulutuksen puolesta aina varhaiskasvatuksesta alkaen.

***

Hyvät ystävät,

Vihreillä on kaikki edellytykset kasvaa suureksi puolueeksi. Loistokampanja ja vaalivoitto antavat tähän virtaa. Puhalletaan yhteen hiileen. Pidetään meteliä luonnon, eläinten, syrjässä olevien, sukupuolten tasa-arvon ja moninaisuuden sekä tulevien sukupolvien puolesta. Luodaan toivoa, ratkaistaan ongelmia ja kutsutaan ihmiset mukaan.

Espoo sanoi kyllä esteettömyydelle ja reilulle joukkoliikenteelle

Espoon konsernijaosto päätti tänään kokouksessaan äänestysten jälkeen, että Espoo tukee sokeiden, liikuntarajoitteisten sekä lastenvaunujen ja pyörätuolien kanssa kulkevien alennus- ja vapaalippujen säilyttämistä joukkoliikenteessä. Kirjoitin asiasta viimeksi noin kuukausi sitten, mutta silloin asia jäi äänestyksen päätteeksi pöydälle. On mukava tunne, kun pitkä työ tuottaa hyviä päätöksiä. Osa kokoomuksesta suhtautui hyvin nyreästi melkein kaikkiin muutosesityksiin. Tärkeiden esitysten taakse löytyi kuitenkin onneksi enemmistö. Kiitos yhteistyöstä kollegoille ja vammaisjärjestöille. Ohessa muutosesitykseni ja niiden kohtalot avattuna. Itse kokoustekstiin voi tutustua täällä.Lue lisää

Ehdolla Vihreiden varapuheenjohtajaksi

Haluan, että Vihreät on tulevaisuuspuolue, joka luo toivoa, ratkaisee ongelmia ja kutsuu mukaan. Meidän on tehtävä näkyväksi väsymätön työmme paremman maailman puolesta, säilytettävä pilke silmäkulmassa ja toimittava vastavoimana sulkeutuneisuudelle, vihalle ja eriarvoisuudelle.

Vihreillä on kaikki edellytykset kasvaa suureksi puolueeksi. Loistokampanja ja vaalivoitto antavat tähän virtaa. Nyt puolue tarvitsee taitavaa, näkemyksellistä ja yhteen hiileen puhaltavaa johtajuutta ja runsaasti näkyvyyttä edustamillemme arvoille ja ratkaisuille. Uudistuneen eduskuntaryhmän lisäksi tuoretta voimaa tarvitaan myös puolueen johtopaikoille.

Siksi haluan antaa oman osaamiseni, kokemukseni, tarmoni ja innostukseni puolueen käyttövoimaksi puolueen varapuheenjohtajana.Lue lisää

Tehdään maailmasta parempi

fb-profiilikuvaOlen mukana politiikassa, koska haluan rakentaa hyvää nykypäivää ja parempaa huomista. Uskon, että maailmasta voidaan tehdä parempi paikka meille kaikille: nuorille ja vanhoille, eläimille ja ihmisille, enemmistöille ja vähemmistöille, heikoille ja vahvoille. Sen puolesta haluan tehdä töitä. Siksi asetuin viime vuoden kesäkuussa ehdolle eduskuntavaaleissa.Lue lisää

Esteettömyys ei tapahdu itsestään

Espoon konsernijaosto antaa maanantaina HSL:lle lausunnon erikoisryhmien alennus- ja vapaalipuista sekä oikeudesta matkustaa ilman lippua uudessa vyöhykemallissa. HSL esittää, että esimerkiksi näkövammaisten ja invalidien vapaalippuoikeudesta luovutaan. HSL perustelee tätä sillä, että lipunostolaitteistojen uusimisen yhteydessä lipun ostamisesta tulee esteetöntä. Espoon lausunnon virkamiesesitys on päätynyt tukemaan näitä muutoksia vastoin Espoon vammaisneuvoston kantaa. Olen eri mieltä.

Esteettömyyden toteutuminen ei tarkoita vain sitä, että lipun leimaaminen onnistuu. Esteetön matkustaminen on huomattavasti tätä laajempi kysymys. Puhutaan esimerkiksi kynnyksistä, kuulutuksista ja tiedonsaannista. Meillä on vielä paljon tekemistä.Lue lisää

Vaihda nuorempaan

Tapasin maanantaina nuoren, joka oli ennakkoäänestyspisteelle päästyään päättänyt jättää sittenkin äänestämättä. Kokemus siitä, ettei tiedä tarpeeksi ja että politiikka ei kosketa, on noussut esiin myös aiemmissa keskusteluissa nuorten kanssa. Kyse ei ole pihalla maailman menosta olevista tai välinpitämättömistä tyypeistä, vaan ihmisistä, joilta löytyy skarppeja mielipiteitä vaikka mihin.Lue lisää