Valtuustoaloite kehotunnekasvatuksen vahvistamiseksi päiväkodeissa ja kouluissa

Kehotunnekasvatus pitää sisällään lapsen tasoista tietoa kehosta, tunteista, turvataidoista ja oikeuksista. Tarkoituksena on ohjata ja kasvattaa lapsia ja nuoria kunnioittamaan ja suojelemaan omaa ja toisen kehoa ja oikeuksia. Tavoitteena on auttaa lasta kasvamaan ehjäksi, onnelliseksi ja pärjääväksi omaksi itsekseen, mutta myös ennaltaehkäistä seksuaalista väkivaltaa ja hyväksikäyttöä. Myönteiset, lapsen tasoiset tiedot, taidot ja asenteet ovat tärkeitä opettaa kotona, varhaiskasvatuksessa ja koulussa.

Read More

Kehotunnekasvatus – mistä on kyse?

Jätin valtuustoaloitteen kehotunnekasvatuksen vahvistamiseksi espoolaisissa päiväkodeissa ja kouluissa. Mistä on kyse?

Kehotunnekasvatus tarjoaa lapsille ikätasoista tietoa kehosta, tunteista, turvataidoista ja oikeuksista. Kyse on siis lasten seksuaalikasvatuksesta. Monelle voi kuitenkin tuntua helpommalta käyttää termiä kehotunnekasvatus, kun on kyse lapsista.

On tärkeää, että lapset oppivat kunnioittamaan ja suojelemaan omaa ja toisen kehoa ja oikeuksia. Näin voidaan auttaa lasta kasvamaan pärjääväksi omaksi itsekseen, mutta myös ennaltaehkäistä seksuaalista väkivaltaa ja hyväksikäyttöä.

Read More

Yli 1700 kertaa kiitos

Huh, kiitos! 💚 99,9% äänistä laskettu ja oma tulos tällä hetkellä 1768. Sanattomaksi vetää. Tulin siis valituksi Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen ensimmäiseen valtuustoon. Taidan olla myös Vihreiden toiseksi eniten henkilökohtaisia ääniä saanut ehdokas koko maassa.

Read More

Vaalirauha – pari kiitoksen sanaa

Eräät aloittelevat jo aika nuorena vaalityötä 😅 Äänestys on yhä käynnissä, mutta vaalirauha on nyt laskeutunut kaduille. Eilisessä kuvassa siis ehkä tämän kampanjan viimeinen kädestä käteen jaettu esite (aika monta kipiteltiin vielä iltamyöhällä postilaatikoihin).

Taapero jakaa esitteen.
Read More

Äänestä aluevaaleissa

Nyt saa äänestää – ja se on muuten viimeinen mahdollisuus äänestää historian ekoissa aluevaaleissa.

💚 Ääni Vihreille on ääni toimiville mielenterveyspalveluille, oikealle avulle oikeaan aikaan ja ihmisten yhdenvertaiselle kohtelulle. Se on myös ääni tietoon perustuvalle päätöksenteolle ja rohkeudelle uudistaa.

Read More

Museointi ei auta säilyttämään hyvinvointivaltiota

Museointi ei auta säilyttämään hyvinvointivaltiota. Oikea lääke on uudistuminen ja ajan hermolla pysyminen.

Digitaaliset palvelut ovat yksi tärkeä osa tätä päivitystyötä ja siinä julkisella sektorilla on kiistatta kirittävää suhteessa esimerkiksi moniin yksityisiin toimijoihin. Toisaalta korona-aika on osoittanut, että tosipaikan tullen osaamme kehittää ketterästi toimivia systeemejä.

Read More

Neljä keinoa perheiden hyvinvoinnin tueksi

Vanhemmuus voi olla aikamoinen viidakko. 🌱 Erilaisia odotuksia ja paineita piisaa – ääneen lausuttuja, sanattomia ja osa ihan vaan omien korvien välissä. Mitä syödään ja miten. Montako tuntia ulkoilua, entäpä telkkaria. Saako kiipeillä, entäs tyhjentää keittiön kaappeja. Sokeri, suola, säännöt. Unikoulu, imetys, kantoliina, kengät.

Tosipaikan tullen moni Tärkeä Periaate kyllä joustaa – ja se on just oikein, kunhan kenenkään turvallisuus ei sen takia vaarannu. Elämä ei ole täydellistä. Tärkeintä vanhemmuudessa on rakkaus ja turva – se että tekee parhaansa.

Read More

Kyllä kiitos uudistuksilla uudella hyvinvointialueella

Ison uudistuksen äärellä moni pohtii, mikä muuttuu. Esimerkiksi lähipalveluiden ja palveluverkon tulevaisuus on monella mielen päällä.

Itse en usko, että suuria mullistuksia tapahtuu heti aluksi. Mutta ekojen vuosien aikana hyvinvointialueet joutuvat pohtimaan tarkasti päällekkäisyyksiä ja sitä, mihin rahat riittävät. Edessä voi olla kinkkisiäkin päätöksiä. Miten niihin pitäisi suhtautua?

Read More