Valtuustoaloite Espoon kaupungin ostotietojen julkaisemiseksi

Jätin valtuustoaloitteen Espoon ostotietojen julkaisemiseksi kokouksessa 3.12.2014. Sen allekirjoitti 36 valtuutettua. Myös Helsingin Sanomat uutisoi aloitteeni.

Kunta on asukkaidensa yhteisö. Asukkailla on oikeus tietää, millaisia päätöksiä kaupungissa tehdään ja mihin verorahoja käytetään. Nykyaikana avoimuudella on yhä suurempi rooli luottamuksen rakentamisessa ja demokratian vahvistamisessa.

HS uutisoi aloitteeni.

Myös lain mukaan kaiken julkisen sektorin tiedon pitäisi olla lähtökohtaisesti julkista. Jakamalla tietoa avoimesti tarjotaan eväitä asukkaiden aktiivisuudelle ja lisätään tietoisuutta kaupungin toiminnan ja talouden mittasuhteista. Avoimuus voi parhaimmillaan parantaa kaupungin mainetta ja kohentaa sitä kautta kilpailukykyä.

Helsingin kaupunki julkaisi marraskuussa omat ostotietonsa vuosilta 2012 ja 2013. Tämän uskotaan tuoneen “ryhtiliikkeen” kaupungin rahankäyttöön. Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen arvelee, että avoimuudella voitaisiin saavuttaa jopa yhden tai kahden prosentin säästöt kaupungin menoissa (HS 29.11.2014).

Espoon on syytä kulkea avoimuuden etujoukoissa. Kun otetaan huomioon viimeaikaiset epäselvyydet esimerkiksi Suomenojan satamassa, on avoimuuden merkittävälle lisäämiselle erityisen painavat perustelut.

Edellä olevan perusteella me allekirjoittaneet esitämme, että Espoo

  1. tutustuu Helsinki Region Infoshare -palvelussa Helsingin kaupungin ostot -tietoaineiston julkaisemisesta saatuihin kokemuksiin ja, niitä hyödyntäen,

  2. julkaisee omat ostotietonsa taannehtivasti vähintään vuodesta 2012 alkaen.

Vastaa