Espoossa on tunnistettavissa kaksi varsin erilaista linjaa, mitä tulee talouden hoitamiseen. Hieman kärjistäen voisi sanoa, että on olemassa joukko, joka priorisoi säästämisen palveluiden edelle siitä huolimatta, että lasku lyhytnäköisestä kurjistamisesta tulee maksettavaksi myöhemmin. Ja sitten on olemassa toinen joukko, jossa ymmärretään ennaltaehkäisevien palveluiden merkitys ja halutaan tervehdyttää taloutta kestävillä, pitkäjänteisillä ratkaisuilla.
(Tällainen yksinkertainen niputtaminen ei tietenkään täydellisesti vastaa todellisuutta, mutta antaa hieman osviittaa siitä, millaisessa keskusteluilmapiirissä talousarvioneuvotteluita käydään.) Itse kuulun jälkimmäiseen joukkoon.
Siksi kaupunginjohtajan talousarvioesitys oli joiltain osin pettymys. Esitykset perheiden tuen heikentämisestä, koulunkäyntiavustajien karsimisesta ja uusien päiväkotien rakentamisen viivästyttämisestä olisivat osuneet kaikkein vaikeimmissa tilanteissa oleviin espoolaisiin.
Inka Hopsun johdolla neuvotteluissa onneksi löytyi kahden erilaisen linjan välille vaikeassakin tilanteessa sopu, joka on mahdollista hyväksyä.
Olen seurannut kahden vuoden ajan tila- ja asuntojaostossa ja varhaiskasvatusjaostossa sitä, kuinka ahtaalla päivähoidossa tällä hetkellä ollaan, niin konkreettisesti kuin rahallisestikin. Lapset ja henkilökunta kärsivät siitä, että päättäjät eivät ole onnistuneet vastaamaan kasvavaan päiväkotien tilatarpeeseen. Olen siis erityisen iloinen siitä, että opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan kiireellisiksi katsomia hankkeita, kuten Pohjois-Tapiolan päiväkotia, on nyt päätetty kiirehtiä.
Kysymys kuuluu, onko meidän syytä arvioida tiukasti säätämäämme investointikattoa uudemman kerran. Olemme jo päättäneet, että metro saa rakentua tuon katon ulkopuolella. Päiväkotien, koulujen ja muiden kaupungin kiinteistöjen kunnossapidon puolesta joudumme tuon tuostakin taistelemaan. Tämä on kestämätöntä. En ehdota investointikatosta luopumista, mutta jos muu ei auta, on syytä laittaa käyntiin investointikattoremontti.
***
Yksi konkreettinen esimerkki omista ”lempilapsistani” talousarviossa haluan nostaa esiin opiskelija-asunnot, joista olen valtuustossakin paasannut useampaan kertaan.
Asunto-ohjelman ja nyt myös talousarvion mukaisesti ensi vuoden aikana valmistellaan viimein konkreettinen suunnitelma opiskelija-asuntojen tuotannosta Espoossa. Asuntojen sijainnissa painotetaan tontteja hyvien joukkoliikenneyhteyksien, etenkin metron varrella. Lisäksi talousarviossa toistetaan valtuuston aiempi päätös tontinluovutuksista opiskelija-asuntotuotantoon. Espoon tulee siis luovuttaa vähintään yksi tontti vuodessa tähän tarkoitukseen, ja samaa edellytämme valtiolta. Valtuusto on myös aiemmin päättänyt kiirehtiä tontinluovutuksia ja opiskelija-asuntojen kaavoitusta erityisesti vuosien 2014-2015 aikana. Jos kiirehtiminen ei ole vielä alkanut, niin nyt alkaa olla korkea aika.
Nämä ovat erinomaisia ja todella suureen tarpeeseen vastaavia päätöksiä. On hienoa, että Espoo ei aivan purematta niele Tampereen (sinänsä ansiokasta) julistautumista Suomen opiskelijaystävällisimmäksi kaupungiksi.
***
Yhtä tärkeitä kuin talousarvion numeeriset linjaukset, ovat myös ne sanalliset ohjeet ja lupaukset, joista samassa yhteydessä päätetään. Valtuuston on syytä vahtia, että sen päättämät pöytäkirjamerkinnät ja toivomukset todella käyvät toteen. Siksi odotankin innolla sitä, että vuoden päästä olemme saaneet ICT-asioiden ohjauksen vahvemmin näppeihimme, opiskelija-asuntojen rakentumisella on selvät sävelet ja kaupungin työ esteettömyyden, kulttuurin, työllisyyden, pyöräilyn ja luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi ovat ottaneet ison loikan eteenpäin.
Valtuuston talousarviokokouksessa käsitellään vain yhtä asiaa, ensi vuoden talousarviota. Puhetta siitä piisaa. Oma puheenvuoroni oli jotakuitenkin tämän tekstin mukainen. Lisäksi esittelin valtuustoaloitteen, jonka aion jättää kokouksen aikana. Ehdotan, että Espoo julkaisee kaupungin ostot, kuten Helsinki on tehnyt.