Päivähoito-oikeuden säilyttäminen on järki- ja arvovalinta

Puhe kaupunginvaltuuston kokouksessa 15.2.2016. Aiheena lasten yhdenvertainen päivähoito-oikeus.

Kaupunginhallituksessa esitys yhdenvertaisen päivähoito-oikeuden säilyttämisestä hyväksyttiin. Tästä huolimatta joudumme tänään ilmeisesti äänestämään, ja äänestyksestä näyttää tulevan tiukka. Kenties vain parin äänen erolla tullaan siis ratkaisemaan, säilyvätkö espoolaiset lapset yhdenvertaisessa asemassa vai hankaloitetaanko perheiden arkea. Itse ajattelen, että yhdenvertaisen, subjektiivisen päivähoito-oikeuden säilyttäminen on yhtä aikaa sekä arvovalinta että järkivalinta. Seuraavaksi muutamia syitä.

  1. Laadukas varhaiskasvatus on tehokas keino edistää lasten hyvinvointia, oppimista ja kouluvalmiuksia. Se ehkäisee syrjäytymistä ja ylisukupolvista huono-osaisuutta. Yhä useampi tutkimus on tämän osoittanut.
  2. Yhdenvertaisen päivähoito-oikeuden evääminen esimerkiksi työttömien perheiden lapsilta kasvattaisi eriarvoisuutta. Tämä oikeus on erityisen tärkeä heikompiosaisten perheiden lapsille. Päiväkoti ja perheen tiivis yhteys sinne suojaa ja antaa näköalaa tulevaisuuteen, jos kotona ei ole kaikki kohdallaan. Se kuuden-seitsemän tunnin päivittäinen tuki voi olla ratkaisevaa uupuneille vanhemmille, että perheen arki pysyy kasassa.
  3. Perheet, joissa toinen tai molemmat vanhemmat ovat kotona, käyttävät jo nyt varsin harvoin kokopäiväistä päivähoito-oikeutta. Rajaus kohdistuisi siis juuri niihin perheisiin ja lapsiin, joilla on suurin tarve päivähoidolle.
  4. Neljä tuntia päivässä on todella lyhyt aika, jos on esimerkiksi aktiivinen työnhakija. Työhakemusten kirjoittaminen, työhaastatteluihin valmistautuminen ja itse haastattelut ovat aikaavievää työtä. Pätkätöitä tekevälle päivähoito-oikeuden rajaus voi muodostua esteeksi yllättävän keikkatyön vastaanottamiselle.
  5. Nämä rajausehdotukset hankaloittaisivat lasten ja perheiden arkea, rikkoisivat kaveriporukoita ja lisäisivät kaupungin byrokratiaa.

Lukuisat asiantuntijat ovat kritisoineet ehdotusta rajata päivähoito-oikeutta, juuri näistä edellä mainituista syistä johtuen. Minusta meidän tulee pohjata päätöksemme ensisijaisesti asiantuntijatietoon, ja vasta viimesijaisesti omaan mututuntumaan siitä, että joku jossain saattaa käyttää mahdollisuutta väärin. Toisaalta annan suuren arvon myös espoolaisten itsensä mielipiteelle. Kaupungin toteuttama kysely ja runsaslukuiset palautteet kertovat, että espoolaiset perheet välittävät asiasta ja toivovat valtuutetuilta viisautta olla rajaamatta päivähoito-oikeutta.

Jotkut haluavat nähdä tämän päätöksen vastakkainasetteluna varhaiskasvatuksen ja kotihoidon välillä. Siitä ei ole kyse. Kenenkään oikeutta kotihoitoon ei rajata sillä, että turvataan lapsen ja perheiden oikeus arjen vakauteen ja valinnanvapauteen. Toivon, että me päätöksentekijät emme sellaista vastakkainasettelua lietso, sillä ei ole meidän tehtävämme päättää, millaista on hyvä vanhemmuus.

Rajauksella havitellaan säästöjä, mutta niiden toteutuminen on äärimmäisen epävarmaa. Riskit sen sijaan ovat paljon suurempia. Kannattaako meidän höykyttää lasten ja perheiden arkea? Ottaa riskiä perheiden ja lasten eriarvoisuuden kasvusta? Synnyttää esteitä työn vastaanottamiselle? Tai rakentaa lisää byrokratiaa, jonka tarkoituksena on heikentää palveluita ja rajoittaa perheiden valinnanvapautta? Ei kannata.

Subjektiivinen, yhdenvertainen päivähoito-oikeus on ennen kaikkea lapsen oikeus varhaiskasvatukseen, sosiaalisiin suhteisiin ja vakauteen. Siihen, että esimerkiksi nelivuotiaan lapsen ei tarvitse luopua kaveripiiristä ja päiväkodin tutuista rutiineista, vaikka kotona arki mullistuisi uuden vauvan tai vanhemman työttömyyden takia. Päivähoito-oikeudella on kuitenkin kiistatta myös laajempia vaikutuksia: Se tukee perheitä, työnantajia ja koko yhteiskuntaa.

Tehdään tänään yhdessä järkivalinta ja hyvä arvovalinta. Pidetään lasten ja perheiden puolta.

Vastaa