Pääkaupunkiseudulle esitetään kuntaliitosta. Metropolikaupungiksi nimetyssä uudessa pääkaupungissa asuisi noin 1,2 miljoonaa asukasta ja se kattaisi nykyisista kaupungeista Helsingin, Espoon, Vantaan, Kauniaisten, Sipoon sekä Tuusulan eteläosan. Suurkaupunkitasolla päätettäisiin talouden päälinjoista, hallinnosta, kilpailukyvyn edistämisestä, maankäytön suunnittelusta sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden tilaamisesta ja tuottamisesta. Metropolikaupungin alla toimivat 15-20 ”kotikaupunkia” puolestaan huolehtisivat lähipalveluista (oheisessa kuvassa tarkemmin).
Pääkaupunkiseudun kuntaliitoksesta on väännetty peistä todella kauan, joten on virkistävää olla vihdoin varsinaisen päätöksenteon kynnyksellä. Asianosaiset kunnat päättävät omasta kannastaan kuntaliitokseen kevään aikana. Jos yksikin kunnista suhtautuu liitokseen myönteisesti, valtiovarainministeriö voi määrätä kunnallisen kansanäänestyksen suoritettavaksi kielteisen kannan ottaneissa kunnissa. Mikäli kuntalaisten enemmistö kannattaa liitosta, se voidaan pistää toteen ministeriöstä käsin.
Viime kädessä päätösvalta on siis asukkailla, kuten kuuluukin. Tämä ei valitettavasti käy ilmi Espoon lausunnoissa hanakasti viljellystä pakkoliitosretoriikasta. Huolimatta siitä, että kuntia ei voida vastoin kuntalaisten tahtoa pakkoliittää toisiinsa, Espoo on halunnut joka käänteessä korostaa vastustavansa pääkaupunkiseudun pakkoliitoksia. Vastustamalla asiaa, joka ei ole edes pöydällä, on onnistuttu lietsomaan kuntalaisissa huolta ja päättäjissä epäluuloa valtiovaltaa kohtaan.
Espoon viestintä asiasta on muutenkin ollut tarkoitushakuista. Tarina kuntalaisten yksimielisyydestä elää vahvana, vaikka peräti 42 % vastaajista piti Länsiväylän kyselytutkimuksessa tarjotuista vaihtoehdoista mieluisimpana jonkin sortin kuntaliitosta (ja itse asiassa eri kuntaliitoksista suosituin oli pääkaupunkiseudun kuntaliitos). Espoon viestinnässä kysymyksenasettelu ohitettiin ja vedettiin surutta omaa linjaa tukevia johtopäätöksiä pääkaupunkiseudun kuntaliitoksen vastustuksesta.
Vaikka jokin ratkaisupolku ei olisi kaikkein mieluisin, voi siitä yrittää tehdä mahdollisimman vähän huonon. Espoo ei kuitenkaan ole halunnut toimia näin. Kaupunginjohtaja päätti omalta osaltaan olla osallistumatta kuntaliitoksen valmistelutyöhön (käsittelimme asiaa kaupunginhallituksessa kesäkuussa). Selvitysraportista käy ilmi, ettei Espoo ole osallistunut myöskään viranhaltijaverkoston, talousryhmän eikä ICT-muutostuki-ryhmän työhön täysipainoisesti. Tässä valossa kaupungin blogissa oleva kriittinen kirjoitus kuntaliitoksen ICT-mallista saa miettimään, olisiko Espoon ICT-johtajan asiantuntemusta kannattanut hyödyntää jo valmisteluvaiheessa. Valtuustossa kuntajakoselvittäjille annettiin ruhtinaalliset puoli tuntia aikaa esitellä asiaa, minkä jälkeen ryhmät kritisoivat esityksen niukkuutta.
Asia otetaan maanantaina kaupunginhallituksen käsittelyyn. Päätöskohdan otsikoksi tarjotaan tällä hetkellä seuraavaa: ”Kuntajaon muuttamisesta tehdyn esityksen hylkääminen”. Käytännössä tällä kokousteknisellä kikalla voitaisiin varmistaa se, ettei asiakohdassa ole mahdollista päättää mistään muusta kuin esityksen hylkäämisestä. Vaikuttaa siltä, että keskustelu asiasta yritetään vaientaa jo ennen kuin se on ehtinyt edes alkaa.
Kun aloitin kaupunginvaltuutettuna vuonna 2013, odotin vilkasta keskustelua seudun kehittämisen eri vaihtoehdoista, perehtymistä päätösten vaikutuksiin ja avointa pohdintaa siitä, mikä on espoolaisten ja suomalaisten kannalta parasta. Sain huomata, että kuntaliitoskysymyksissä rakentavalle keskustelulle ei ollut tilausta. Espoossa oli totuttu vastustamaan verissä päin ”Helsingin metkuja” yhdessä yksimielisessä rintamassa. Tämän yksipuolisen linjan kyseenalaistamista ei ole katsottu hyvällä.
Silti rohkenen olla sitä mieltä, että parhaita päätöksentekijöitä tässä kysymyksessä olisivat kuntalaiset itse. Sähköpostitse ja kirjeitse kerätyt 547 vastausta tai tarkoitushakuisesti tulkitut kyselytutkimukset eivät riitä. Kansanäänestystä on vastustettu vetoamalla edustukselliseen demokratiaan ja kaupunkilaisten huonoon perehtyneisyyteen. Kuulostaa minusta pikemminkin siltä, että lopputulos pelottaa. Kaupunkilaisten perehtymistä tuetaan kattavalla ja laadukkaalla aineistolla eri vaihtoehtojen vaikutuksesta ja esimerkiksi kansalaisraadeilla, joissa kuntalaiset pääsevät keskustelemaan aiheesta.
Espoon toiminta kuntaliitoskysymyksessä on ollut epäasiallista. Kaupungin omissa lausunnoissa peräänkuulutetaan usein parhaisiin argumentteihin perustuvaa päätöksentekoa. Teot antavat kuitenkin ymmärtää, ettei omien argumenttien riittävyyteen luoteta. Oli kuntaliitoksesta mitä mieltä tahansa, ei tähänastiseen menettelyyn ja näihin toimintatapoihin voi olla tyytyväinen.
Kansanäänestys on paras tapa mitata kuntalaisten todellinen mielipide kuntaliitokseen ja kenties ainoa tapa avata solmu, joka kysymyksen ympärille on syntynyt. Sen jälkeen koko seutu voisi viimein siirtyä asiassa eteenpäin – yhtenä tai useampana kuntana. Esitän siksi omalle ryhmälleni ja huomenna kaupunginhallituksessa, että 1) asiakohdan otsikko korjataan ja 2) Espoo vaatii kansanäänestystä kuntaliitoksesta.